Tällä sivulla näet koosteen Hämeenlinnan ja lähialueiden tilkkutyökursseista.
Lisää tilkkutyökursseja: Katrin kurssit kansalaisopistoissa

Hämeenlinnan seudun tilkkutyökurssit pidetään Vanajaveden opistossa eli VOPissa.
Vanajaveden opisto on Hämeenlinnan, Janakkalan ja Hattulan alueella toimiva kansalaisopisto.
Tilkkutyökurssit näet rullaamalla tätä sivua alaspäin.
Tilkkutyökurssit kokoontuvat Hämeenlinnassa Hattelmalantiellä, Lammilla, Iittalassa ja Rengossa.
Suosittelen tutustumaan myös Parolan, Turengin ja Tervakosken tilkkutyökursseihin.
Alempana listatut koko lukuvuoden kestävät kurssit eli ”pitkät” kurssit kokoontuvat syksystä kevääseen. Kurssien aikataulu on suunniteltu siten, että kokoontumiskerralla on reilusti aikaa ommella. Jokaisella kerralla opit uuden tilkkutyötekniikan, työtavan tai tilkkutuotteen valmistusta.
Kurssin sisältö muokkaantuu ryhmän toiveiden mukaan. Lisäksi saat aina yksilöllistä apua oman työn suunnitteluun ja ompeluun. Halutessasi voit jatkaa myös aikaisemmin aloitettuja tilkkutöitäsi. Kurssit kokoontuvat jokatoinen viikko tai noin kerran kuukaudessa eli kurssi ei sido sinua viikottain! Katso tilkkutyökurssien tarkat kokoontumispäivät klikkaamalla kurssin otsikkoa.
Viikonloppukurssit ja muut lyhytkurssit sopivat sinulle, jos et halua sitoutua koko lukuvuodeksi.
Kursseilla ommellaan tilkkutöitä opiskelijoiden toiveiden mukaan. Voit vaikuttaa lyhytkurssin sisältöön vastaamalla info-kirjeeseen jonka lähetän noin viikko ennen kurssin alkua.
Kaikilla kursseillani voit opiskella tilkkutyötekniikoita ja valmistaa tilkkutuotteita oman valintasi mukaan. Kurssit sopivat aloittelijoille, mutta myös pidempään harrastaneelle lupaan uusia haasteita. Tervetuloa mukaan!
Myös varasijalle kannattaa ilmoittautua.
Jos sinulla on kysyttävää kurssien sisällöstä, otathan yhteyttä!
VOP koko lukuvuoden kestävät kurssit
Tutustu opistoon: Vanajaveden opisto
Ilmoittautuminen alkaa 9.8. klo 16
- Tilkkutyöt aamuryhmä Hämeenlinnassa
Tiistaisin klo 9-14 (4 kertaa syksyllä ja 5 kertaa keväällä)
Kurssi alkaa 20.9.2022, katso kaikki kokoontumispäivät klikkaamalla otsikkoa. - Tilkkutyöt Hämeenlinnassa
Sunnuntaisin klo 15-20 (4 kertaa syksyllä ja 5 kertaa keväällä)
Kurssi alkaa 25.9.2022, katso kaikki kokoontumispäivät klikkaamalla otsikkoa. - Tilkkutyöt Rengossa
Lauantaisin klo 9-14 (4 kertaa syksyllä ja 5 kertaa keväällä)
Kurssi alkaa 24.9.2022, katso kaikki kokoontumispäivät klikkaamalla otsikkoa. - Tilkkutyöt Lammilla
Sunnuntaisin klo 9-14 (4 kertaa syksyllä ja 5 kertaa keväällä)
Kurssi alkaa 25.9.2022, katso kaikki kokoontumispäivät klikkaamalla otsikkoa. - Tilkkutyöt aamuryhmä Tervakoskella
Maanantaisin klo 9-14 (5 kertaa syksyllä ja 5 kertaa keväällä)
Kurssi alkaa 26.9.2022, katso kaikki kokoontumispäivät klikkaamalla otsikkoa. - Tilkkutyöt Iittalassa
Tiistaisin klo 17.15-21.15 (5 kertaa syksyllä ja 6 kertaa keväällä)
Kurssi alkaa 27.9.2022, katso kaikki kokoontumispäivät klikkaamalla otsikkoa. - Tilkkutyöt Turengissa
Torstaisin klo 17.15-21.15 (6 kertaa syksyllä ja 6 kertaa keväällä)
Kurssi alkaa 22.9.2022, katso kaikki kokoontumispäivät klikkaamalla otsikkoa. - Tilkkutyöt Parolassa
Tiistaisin klo 17.15-21.15 (6 kertaa syksyllä ja 6 kertaa keväällä)
Kurssi alkaa 20.9.2022, katso kaikki kokoontumispäivät klikkaamalla otsikkoa.
VOP lyhytkurssit
Tutustu opistoon: Vanajaveden opisto
Ilmoittautuminen on käynnissä!
- Ompele tilkkukassit ja -pussukat viikonloppukurssi Parolassa
Pe-su 17.-19.3.2023 - Kankaanpainanta, aurinkovärjäys ja ompelu viikonloppukurssi Parolassa
Pe-su 14.-16.4.2023 - Tilkkuleiri viikonloppukurssi Turengissa
Pe-su 21.-23.4.2023
Lue lisää:
Katrin kurssit kansalaisopistoissa