Kawandi tilkkutyö ommellaan kokonaan käsin, joten tekniikka sopii hyvin kesä- ja matkakäsityöksi. Tekniikkaa voi jokainen soveltaa omaan työhön sopivaksi.
Kawandi tilkkutyön ohjetta toivottiin talven pitkällä kurssilla, mutta aika loppui meiltä kesken. Lupasin tehdä ohjeen ja julkaista sen täällä blogissa. Mallityön ompelu olikin sopiva projekti aurinkoiselle kevätpäivälle.
Kawandi tilkkutyön historia
Kawandi on vanha käsityötekniikka, jota kutsutaan myös Siddi-tekniikaksi. Kawandi tilkkupeittoja ompelevat Siddi-naiset ovat afrikasta Etelä-Aasiaan tulleiden siirtolaisten jälkeläisiä.
Kawandi tilkkutyöt ommellaan värikkäistä kierrätyskankaista ja vanhoista vaatteista.
Shari-nimisestä kansallisvaatteestaan naiset saavat näyttävästi kuvioitua kangasta sekä kimaltavin langoin koristeltuja nauhoja. Jokainen nainen asettelee geometriset tilkut ja nauhat omalla tavallaan luoden oman muunnelmansa Kawandi tilkkutyöstä.
Kawandi tilkkutyön ompelu aloitetaan reunoilta. Ensin työn taustakankaaseen ommellaan reunaa kiertävät tilkkupalat. Jokaisen kangaspalan näkyviin jäävä reuna on huoliteltu kääntämällä. Tilkut asetellaan hieman lomittain. Perinteen mukaan vanu pujotetaan työn sisälle vasta reunan ompelun jälkeen. ( Alempana olevassa ohjeessani työ aloitetaan vanun asettelusta eli ohjeeni on perinteisen tekniikan muunnos. ) Tilkkuja lisätään sitä mukaa kun tikkaus etenee reunoilta keskelle päin. Tikkaus kiertää työn reunojen mukaan spiraalimaisesti kohti keskipistettä. Ompelulanka on paksuhkoa ja pistot ovat reilun kokoisia etupistoja.
Käytin lähteenä Holland Cotterin artikkelia Soulful Stitching: Patchwork Quilts by Africans (Siddis) for India ja Karen Brockin artikkelia Pieced Together – African Quilts from India. Molemmissa artikkeleissa vinkataan Henry John Drewelin verkkosivustolle. Drewel on perustanut voittoa tavoittelemattoman Siddi women’s quiltin cooporativen. Osuuskunnan kautta Kawandi-peittoja voidaan myydä kansainvälisesti ja tuotot palautetaan Siddin tekijöille. Sivustolla näet alkuperäisellä tekniikalla tehtyjen Kawandi peittojen kuvia. Peitot ovat todella upeita ja taidokkaasti tehtyjä!
Kawandi tilkkutyö ohje
Ohje, mallityö ja valokuvat © Katri Eskelinen
Ohje on minun tyylini tehdä Kawandi-tekniikkaa. Sinä voit luoda oman tyylisi tätä ohjetta hyödyntäen ja muokaten… Ihan kuten naiset ovat historian alusta asti tehneet eli jokainen on luonut oman muunnelmansa.
Kawandi tilkkutyön tarvikkeet
- Useita erilaisia kangastilkkuja työn päällipuolelle ja yksi yhtenäinen kangas työn taustaksi.
Mallityö on tehty uusista tilkkutöihin tarkoitetuista puuvillakankaista. - Halutessasi voit käyttää myös puuvillaisia kierrätyskankaita, silkkiä, pellavaa ja/tai jotakin muuta materiaalia oman valintasi mukaan.
- Mallityön vanu on puuvillavanua 80/20.
- Nro 8 helmilankaa ( tai muliinilankaa ) sekä lankaan sopiva teräväkärkinen neula. Halutessasi voit käyttää mitä tahansa muutakin lankaa, joka sopii oman työsi luonteeseen.
- Liimakynä palojen ompelua helpottamaan.
- Pitkiä ja ohuita nuppineuloja.
Kawandi tilkkutyön valmistelu
Jos Kawandi-projekti lähtee mukaasi terassille tai reissuun, tee nämä vaiheet valmiiksi kotona.
- Suunnittele työn koko. Mallityö on noin 21 x 24 cm.
- Leikkaa vanu noin 1 cm:n isommaksi kuin haluttu koko valmiina, koska työ kutistuu hieman ommellessa.
Mallityön vanu on 20 x 25 cm. - Leikkaa taustakangas 3 cm suuremmaksi kuin vanu.
Mallityön taustakangas on 23 x 28 cm.
- Pakkaa tarvikkeet käsityöpussukkaan ja etsi mukavan rentouttava paikka ompeluun… Itse en päässyt tällä kertaa terassia kauemmas, mutta seuraavan työn aion kyllä ommella jossakin ihanassa luontokohteessa;)
Kawandi tilkkutyön ompelu
Huom! Tämä minun ohje poikkeaa alkuperäisestä työtavasta, koska vanu asetetaan paikoilleen ennen reunojen ompelua. Perinteisiin ei myöskään kuulu liimakynän hyödyntäminen. Halutessasi voit korvata liimakynän silittämällä taitteet höyryraudalla.
- Aseta vanu tarkasti taustakankaan keskelle. Vanun joka puolelle jää 1,5cm saumanvaraa. Taittele saumanvarat vanun reunojen mukaan:
1. Laita liimakynää työn kulmiin.
2. Taita kulma kuvan mukaisesti.
3. Laita liimakynää saumanvaroihin.
4. Taita kulmat ja työn sivut kuvan mukaisesti.
- Aloita tilkkujen kiinnittäminen työn kulmasta. Jokainen näkyviin jäävä tilkkun reuna on huoliteltu taittamalla. Sommittele tilkut ja mieti tarkasti, mikä reuna pitää taittaa.
1. Laita liimakynää tilkun reunoihin.
2. Taita saumanvarat ja laita liimakynää saumanvaran päälle.
3. Aseta tilkku paikoilleen työn reunaan.
4. Taita seuraavan tilkun reunat liimakynän avulla. Aseta tilkku siten, että se peittää ensimmäisen tilkun huolittelemattoman reunan. Jotta työ kestää käyttöä ja pesuja, tilkkujen pitää olla päällekkäin noin 10-15 mm.
- Sommittele tilkut koko työn ympäri. Liimakynä helpottaa saumanvarojen kääntämistä ja tilkkujen asettelua, mutta kiinnitä kaikki tilkut lisäksi myös nuppineuloilla.
- Tee solmu langan päähän ja pujota solmu kangaskerrosten väliin.
- Ompele reilun mittaisia etupistoja työn reunaan kuvan mukaisesti. Etupisto tehdään kuten harsinpisto.
- Kun koko reuna on ommeltu, jatka tikkaamista samalla tavalla eli kierrä työtä ympäri.
Ommelrivien väliin jää noin 15-20mm.
- Jatka ompelua. Kun lanka loppuu, päättele se kerrosten väliin. Aloita uusi lanka aina siten, että solmu jää kerrosten väliin.
- Kuvasta näet, kuinka tikkaaminen kutistaa tilkkutyötä ja tilkkujen reunat alkavat lerputtamaan. Kutistuminen kuuluu asiaan eli ei huolta!
- Kun ommel lähestyy tilkkujen reunoja, on aika sommitella lisää tilkkuja paikoilleen.
- Käännä taas palojen reunat liimakynän avulla ja sommittele palat siten, että jokainen näkyviin jäävä reuna on huoliteltu taitteella.
- Nyt voit halutessasi vaihtaa ompelusuuntaa tarpeen mukaan. Tikkaa työ siten, että kaikkien tilkkujen reunat on sidottu. Huolellisesti tikattu Kawandi tilkkutyö kestää käyttöä ja pesuja.
Vinkki: Voit hyödyntää helmilanka-kerien loppuja ja vaihtaa langan väriä työn edetessä.
Pieni kahvittelu-tabletti on valmis. Kawandi-tekniikan luonteeseen kuuluu, että tilkut ja tikkaukset ovat hieman vinksin vonksin;)
Kiinnostuitko tilkkuilusta tai haluatko oppia lisää?
Katso myös:
Katrin kurssit kansalaisopistoissa
Katrin etäkurssit
Katrin verkkokurssit