Subscribe to our Mailing List

Get the news right in your inbox!

Ompele kankainen kasvomaski -ohje + linkkejä muiden blogien ohjeisiin

Ohje kangasmaskin ompeluun

Kankainen kasvomaski on helppo ommella. Hyvillä ohjeilla ompelu onnistuu myös aloittelijalta!
Tein ohjeen asiakkaiden ja kurssilaisten pyynnöstä.

Kuinka kangasmaski ommellaan?

Tekemäni ohje kertoo tarkasti vaihe vaiheelta kuinka kankainen maski ommellaan.
Ompelu on helppoa ja nopeaa jos olet ommellut ennenkin. Aloittelijalla kuluu tietysti enemmän aikaa varsinkin ensimmäisen maskin ompelussa. Ompelu muuttuu nopeasti rutiiniksi, kun maskeja tekee kerralla useampia.

Valitse kangasmaskiin laadukasta puuvillakangasta.
Käyttömukavuutta voi parantaa valitsemalla kasvomaskiin lempivärejä ja kuvioaiheita. Kasvomaskiin valittu kangas voi kertoa harrastuksestasi ja sinulle mieluisista asioista.
Maski voi olla tyylikäs ja asuusi sopiva esimerkiksi työpaikalla ja juhlissa. Vapaa-aikaan tarkoitettu maski voi olla myös  pirteä, räväkkä ja hauska.

Katso kasvomaskiin sopivia kankaita:

Kasvomaskien ompeluun on olemassa todella monta tapaa ja mielipidettä. Olen ommellut ja kokeillut useampia maskimalleja ja mielestäni paras kasvomaski on tämä versio josta tein myös ohjeet. Ohjeessa kerron, mikä on tärkeintä maskin mitoituksessa.
Me kaikki ihmiset olemme erilaisia, joten on myös erilaisia ja erimallisia kasvoja. Kaikki maskit eivät siis sovi kaikille, vaan jokaisen pitää hieman etsiskellä että löytää juuri sen oikean.
Ohjeessa siis annan vinkkejä kuinka voit muokata kasvomaskista itsellesi tai läheisellesi sopivan. Jos minun mallini ei ole muokkauksista huolimatta sopiva, niin ohjaan mielelläni sinut kokeilemaan muita malleja.
Alempana tässä artikkelissa on linkkejä ohjeisiin, joilla voit ommella lisää maskeja.

Kasvomaskeja kannattaa tehdä reilusti, jotta sinulle riittää puhtaita maskeja koko päiväksi. Kasvomaski tulisi vaihtaa 1-2 tunnin välein.

Milloin kangasmaskia voi käyttää?

  • Perusterveet aikuiset ihmiset voivat käyttää kasvomaskia liikkuessaan julkisilla paikoilla, kylässä, juhlissa ja työpaikoilla. Kangasmaski saattaa estää oireetonta koronaviruksen kantajaa levittämästä tautia eteenpäin, mutta tästä ei ole mitään tieteellistä näyttöä.
    Lue lisää Fimean verkkosivustolta.
  • Kangasmaskia voi käyttää myös kovalla pakkasella, jotta hengitysilma ei tunnu niin kylmältä.
  • Voit kokeilla auttaako kangasmaski suojaamaan siitepölyltä, katupölyltä, yms.

Ohjeita kankaisen kasvomaskin käytöön

  • Itse tehty kankainen kasvomaski ei suojaa käyttäjäänsä koronavirukselta eikä muiltakaan tartuntataudeilta.
  • Kankainen itse tehty maski ei ole henkilösuojain. Lue lisää Fimean verkkosivustolta.
  • Puuvillakankaasta ommeltu kasvomaski voi estää maskin käyttäjää tartuttamasta muita henkilöitä, mutta siitä ei ole mitään tieteellistä näyttöä. Maski voi estää käyttäjän pärskeiden leviämistä lähiympäristöön. Muista silti pestä käsiäsi saippualla ja käytä käsidesiä.
  • Kasvomaskin käyttäjän tulee huomioida kaikki ajankohtaiset liikkumisrajoitukset ja muut koronavirukseen liittyvät käyttäytymisohjeet. Ajankohtaisimman ja virallisen tiedon voit lukea Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivustolta.
  • Pidä aina 1-2 metrin etäisyys muihin ihmisiin ja välttele paikkoja joissa on paljon ihmisiä.
  • Älä käytä likaista tai märkää kasvomaskia. Vaihda maskia tarpeeksi usein.
  • Älä koskettele maskia käytön aikana.
  • Maskia ei saa käytön aikana laskea kaulalle, eikä sitä saa siirtää sivuun puhumisen tai syömisen/juomisen ajaksi.
  • Vaihda kangasmaski usein.
  • Käytön jälkeen kankainen kasvomaski pitää aina pestä 90 asteessa tai keittää. Älä koskettele käytettyjä kangasmaskeja.
  • Älä koskaan laita kangasmaskia toisen ihmisen kasvojen eteen. Muista, että sairaan tai vanhan ihmisen voi olla vaikea hengittää maskin läpi. Älä laita kankaista kasvomaskia pienelle lapselle tai vauvalle.
  • Jos sinulla on hengityselinsairauksia, sinun voi olla vaikea hengittää kankaisen maskin läpi. Kysy tarvittaessa neuvoa omalta lääkäriltäsi.
  • Kasvomaski kannattaa ommella laadukkaasta puuvillakankaasta, jotta se kestää jatkuvia pesuja kuumissa lämpötiloissa.
  • Mikäli puuvillakangas tai valmiit kertakäyttömaskit tuntuvat iholla karheilta, voit kokeilla MASA -kuitukangasta. Se on todella miellyttävä ja sileä materiaali. Masa -kuitukankaasta voi tehdä maskeja sellaisenaan tai sitä voi käyttää puuvillakankaisen maskin vuorina.

 

Ompele kankainen kasvomaski -ohje

Ohjeen suunnittelu ja copyright Katri Eskelinen

Voit ommella tällä ohjeella kasvomaskeja omaan ja läheistesi käyttöön (terveelle aikuiselle). Ohjeella tehtyjä kasvomaskeja ei saa myydä.
Ohjeen tulkinta, kasvomaskien valmistus sekä kasvomaskien käyttäminen on aina täysin omalla vastuullasi.
Lue viralliset ohjeistukset kankaisten kasvomaskien käytöstä Tukesin verkkosivustolta.
Seuraa aina ajankohtaisia ja jatkuvasti päivittyviä ohjeita myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilta.

Kasvomaskiin jätetään aukko, josta voi halutessaan pujottaa kankaiden väliin lisäfiltterin. Voit tehdä filtterin esimerkiksi MASA -kuitukankaasta.

Kasvomaskin yläreunaan voit ommella kapean kujan nenäraudalle. Nenäraudan avulla voit muotoilla maskin ja se pysyy paremmin paikoillaan. Nenärautoja on saatavana kahta erilaista materiaalia: ”Pussunsulkija” -tyyppinen nenärauta ja messinkinen nenärauta.

Kankaan leikkaaminen kasvomaskiin

Leikkaa laadukkaasta puuvillakankaasta 21 x 36 cm pala (leveys x korkeus)
Jos haluat tehdä kasvomaskin päällisen ja vuorin eri kankaasta, niin leikkaa molemmista 21 x 19cm palat. Ompele ne kiinni toisiinsa siten, että saat 21 x 36 cm kappaleen.

Leikkaa kuminauhasta 2 kpl 16cm pätkiä.
Käytä pehmeää ja keiton kestävää, kasvomaskeihin tarkoitettua kuminauhaa.
(Ohjeen valokuvissa on tavallista kuminauhaa, joka on käytössä liian kova)

Lue lisää:
Keitonkestävä kasvomaski kuminauha
Nenäraudat kasvomaskin muotoiluun
MASA -kuitukangas filtteriksi tai maskikankaaksi

Kasvomaskin ompeluvaiheet

Ompele molemmille lyhyille sivuille kapeat kaksitaitteiset päärmeet. Voit helpottaa päärmeen ompelua silittämällä ne ensin.

Ompele kankainen kasvomaski -ohje

Merkitse kangaspalaan puoliväli (18cm kohdalle) esimerkiksi silittämällä siihen taite (punaiset nuolet).
Aseta kuminauha paikoilleen kuvan mukaisesti. Kuminauha tulee keskitaitteen viereen ja päärmeen päälle (tai viereen).

VINKKI: Halutessasi voit ommella maskiin solmittavat kangasnauhat tai pidemmän, pään taakse laitettavan kuminauhan.

ompele kankainen kasvomaski ohje

Taita kangas oikeat puolet vastakkain. Se on nyt hieman myttyrällä kuminauhan vuoksi. Kuminauha jää kankaiden väliin piiloon ja kuminauhan päät jäävät seuraavassa vaiheessa ommeltaviin sivusaumoihin kiinni.

Ompele kankainen kangasmaski ohje

Ompele sivusaumat.

Ompele kankainen kangasmaski ohje

Käännä kasvomaski oikein päin ja silitä.
Aseta kasvomaski pöydälle siten, että aukko on alaspäin. Aukko jää valmiissa maskissa leuan alle (punainen nuoli).

Nenärautaa varten voit ommella kujan maskin yläreunaan (keltainen katkoviiva).
Mitoita kujan leveys käyttämäsi nenäraudan leveyden mukaan. Kujan päät voi jättää auki, jotta nenäraudan voi vaihtaa ja/tai poistaa pesun ajaksi.

Merkitse taitteet nuppineuloilla kuvan mukaisesti.
Mittaa yläreunasta 3,5cm ja laita nuppineula. Mittaa nuppineulasta 2 cm alaspäin ja laita taas nuppineula, ja niin edelleen…

Ylimmäinen mitta eli 3,5cm on nenän pituus. Tämä mitta on kangasmaskissa se tärkein, jotta maski pysyy hyvin paikoillaan ja sijoittuu oikeaan kohtaan.

VINKKI: Voit mitata maskin käyttäjän nenästä, onko tämä sopiva vai tarvitseeko mittoja muuttaa. Huomaathan, että jos näitä mittoja muutetaan, pitää muuttaa myös alkuperäisen kangaspalan korkeutta.
Ohjeen lopussa on kuva jossa maski on päässäni, katso sieltä lisää tietoa mitoituksesta.

kankainen kasvomaski ompeluohje

Taita maski kuvan mukaisesti nuppineulojen kohdilta ja kiinnitä ompelijan klipseillä.

Ompele kankainen kasvomaski ohje

Merkitse aukon reunat.
Aukosta voit halutessasi pujottaa kankaiden väliin ylimääräisen filtterin, joka voi olla esimerkiksi ohutta mikrokuituista siivousliinaa.

Ompele kankainen kasvomaski ohje

Ompele taitokset ja aukon reunat yhdellä ompeleella.
Ompelu alkaa aukon vasemmasta reunasta nuppineulan kohdalta ja kiertää maskin ympäri myötäpäivään päättyen taas nuppineulaan.
Muista peruutukset ompeleen alussa ja lopussa.

Ompele kankainen kasvomaski ohje

Ompele kankainen kasvomaski ohje

Kasvomaski on valmis. Kuva oikealta puolelta.
Kuvasta näet ”nenän pituuden” ja pujotusaukon (punainen nuoli). Aukko siis kertoo käyttäjälle maskin alareunan.

Ompele kankainen kasvomaski ohje

Kuva nurjalta puolelta eli kasvoja vasten tulevasta puolesta.

Ompele kankainen kasvomaski ohje

Lue lisää:
Puuvillakankaita maskien ompeluun
Keitonkestävä kasvomaski kuminauha
Nenäraudat kasvomaskin muotoiluun
MASA -kuitukangas filtteriksi tai maskikankaaksi

Kuinka teen kasvomaskista oikean kokoisen?

Kasvomaskin oikea koko ja sopivuus käyttäjän kasvoille on todella tärkeää.

Kuvaan on merkitty nenä punaisella nuolella. Ensimmäisen taitteen pitää osua nuolen kohdalle.
Ohjeessa ”nenän pituus” on 3,5cm. Muokkaa nenän pituutta tarvittaessa.

Kuvan toinen punainen nuoli osoittaa leukaan. Alimmainen taite pitäisi siis osua leuan kohdalle.
Nuolien väli on sama kuin kasvojesi pituus nenänpäästä leukaan (hieman väljyyttä saa olla, jotta leuka pääsee liikkumaan vapaasti).
Tarvittaessa voit muokata myös tätä mittaa.

Kun teet muutoksia, niin muista että sinun pitää samalla muuttaa myös alkuperäisen kangaspalan korkeutta.

Maskin leveyttä voit muuttaa kaventamalla tai leventämällä kangaspalaa.

Ompele kankainen kasvomaski ohje

Tarvitsetko apua kasvomaskien ompeluun tai haluatko oppia lisää?
Lue myös:
Katrin kurssit
Pussukka käsidesille -ohje
Käsityöpussukka -ohje
Vetoketjupussukka -ohje

Jos haluat kokeilla toisenlaisia maskien ompelutapoja, niin käy kurkkaamassa alla olevat linkit.

Lisää tietoa kangasmaskien käytöstä ja ompelusta voit lukea seuraavilta sivustoilta

 

Olisi kiva nähdä minkälaisia kangasmaskeja ompelit

Katrin Tilkkukaverit -facebookryhmässä voit jakaa kokemuksia ja valokuvia ohjeillani tehdyistä tuotteista. Jos tägäät Tilkkukaupan somejulkaisuusi, niin käyn mielelläni katsomassa. Instagram tarinoihin julkaistut kuvat jaan Tilkkukaupan tarinoissa.

Liity ryhmään: Katrin tilkkukaverit

Tilkkukaupan Katri

Jos tykkäsit ohjeesta, jaathan sen myös kavereille alla olevista painikkeista. Kiitos!

5 Comments

  • Annikki 13.10.2020 at 15:16

    Hei ! Minkä kokoinen kuitukangaspala on sopiva ohjeesi maskiin lisäosaksi sisälle?

    • Katri 13.10.2020 at 18:30

      Hei, itse olen laittanut noin 12x12cm palan MASA-kuitukangasta.
      Filtterin koko on hieman makuasia ja kannattaa kokeilla mikä itsestä tuntuu sopivalta.

  • Annikki Pelkonen 15.10.2020 at 18:17

    Kiitos tiedosta, pitääpä miettiä tilausta

  • Kirsi 15.10.2020 at 20:18

    Hei, miten tuohon esittämääsi malliin tehdään nenäraudalle kolo?

    • Katri 16.10.2020 at 16:48

      Hei ja kiitos hyvästä kysymyksestä.
      Muokkasin artikkelia:
      Nyt ohjeesta löytyy myös nenärautaa varten ommeltu kuja.

    Vastaa

    ×